Tanhua – Aktiivinen kylä hanke 2013 – 2014
Tulokset:
- Kylässä aiemmin jo pitkään suunniteltu maastoreitti Markkinaseljän kodalta Hietavaaran huipulle, jossa on vanha tulipaikka ja sieltä edelleen Hietajärvelle.
- Kirkasvetisen Hietajärven rantaan tehtiin uimapaikka. Paluureitti kulkee vanhaa saksalaisten rakentamaa sotatien pohjaa, joka on vielä osittain näkyvissä.
- Reitistä tehtiin myös esite.
- Tanhuan kylän verkkonäkyvyyttä parannettiin tekemällä www.tanhuankyla.fi verkkosivut, joilla on myös lyhyt kylän esittely englanniksi ja venäjäksi.
- Yhteistyötä rakennettiin matkailun verkkokauppa Skafur-Tours (aktiivilomat Suomessa) kanssa
- Esite ”Sodanjälkiä Tanhuassa”
- Esite ”Sodanjälkiä Savukoskella”
- Yhdessä investointihankkeen kanssa lisää paikallisia palveluita ikäihmisille (klapisirkkeli polttopuiden tekemistä varten, raivaussaha) talkoorinkeineen, kotiasumista tukevaa toimintaa.
- Tarinoiden, paikallishistorian ja valokuvien laaja keruu, johon osallistuivat sekä Tanhuan kylän että Kiurujärven asukkaat.
Tanhua – Aktiivinen kylä investointihanke 2014:
![Hakki Pilke klapisirkkelin ja raivaussahan luovutus Rautiasta, Rautian edustaja ja Teuvo Willman 23.5.2014 (kuvannut Tiina Kärjä-Lahdensuu)](http://tanhuankyla.fi/wp-content/uploads/sites/1662/2015/06/Klapisirkkelin-luovutus1-300x169.jpg)
-hankittiin kylälle klapisirkkeli ja raivaussaha, näitä saa lainata käyttöön perehdytyksen ja käytön oppimisen jälkeen. Talkooryhmä auttaa ikäihmisten polttopuiden tekemisessä ja pihavesaikkojen raivaamisessa osana kotona-asumisen tukemista.
![Klapisirkkeliin tutustumista ja käytön opettelua Tanhuassa Kuissuvannontiellä liiterin edustalla 24.6.2014, Teuvo Willman, Osmo Kammonen, Pentti Lahdensuu, Arto Pyhäluoto (kuvannut Tiina Kärjä-Lahdensuu), klapisirkkelin käyttökuntoon saattaminen, öljyt, bensa ja hallintalaitteiden opettelu.](http://tanhuankyla.fi/wp-content/uploads/sites/1662/2015/06/Klapisirkkeliin-tutustumista1-300x169.jpg)